Yritysblogi

Maanantai, Marraskuu 5, 2018, 18:28

Lokakuu sujui pitkälti omakotitalon ikkunoiden parissa. Lokakuun lämmin sää suosi ikkunoiden kunnostamista ja suurin osa ikkunoista sai pohjamaalin pintaan. Mielenkiintoa projektissa lisää ikkunoiden vaihteleva kunto sen mukaan, millä seinustalla ikkunat sijaitsevat. Maalipinta on huonoimmassa kunnossa rakennuksen aurinkoisella sivustalla sijaitsevissa ikkunoissa. Joidenkin ikkunoiden karmeja piti, maalinpoiston jälkeen, hiukan höylätä, jotta kaikkein jäykimmät ikkunat pystyy jatkossa avaamaan helpommin. Ikkunoiden puitteissa oli myös jälkiä työkaluista, joilla ikkunoita on jouduttu vääntämään auki ikkunoiden jäykkyydestä johtuen. Työkalujen jättämät jäljet olivat helposti kitattavissa ennen pohjamaalausta.

Lokakuu oli verstaalla hiukan hiljaisempi, mutta pääsin silti toteuttamaan muutaman työn myös siellä. Yksinkertaisin työ oli kolmen lyhyehkön penkin maalaus, joka sujui ongelmitta. Toisena työnä toteutettiin säilytysrasia korttipakalle ja arpakuutiolle. Toiveena oli, että rasia olisi taskuun sopiva ja helposti mukana kulkeva. Rasian kanteen tehtiin intarsialla taistelupioneerien tunnuksen, jossa on ristissä varsikäsikranaatti ja kenttälapio.

Rasia on valmistettu pähkinäpetsatusta koivusta ja kansi on viilutettu pähkinäviilulla. Kannen kuva on tehty tervaleppä- ja koivuviilusta. Pintakäsittelynä rasiassa on käytetty sellakkaa ja sisäpuoli on verhoiltu mustalla kankaalla.

Kolmas verstaalla toteutettu työ oli Junghansin uusrenessanssiseinäkello. Seinäkellosta oli irronnut osia kolhimisen seurauksena. Kaikki osat olivat kuitenkin tallella ja mahdollista liimata paikalleen. Liimaamiseen käytettiin kalaliimaa.

Suurin työ kellon restauroinnissa oli kellon puhdistus ja kiillotus. Kello on valmistettu männystä, joka on osin ootrattu ja osin viilutettu mahongilla. Pintakäsittely on sellakkaa. Kelloa on säilytetty pitkään puhdistamatta, joten siihen oli pinttynyt runsaasti likaa. paikoin likaa oli niin paljon, ettei alla ollut ootraus näkynyt lainkaan. Puhdistukseen käytettiin mietoa mäntysuopaliuosta ja teräsviillaa. Puhdistusprosessin aikana täytyi olla varovainen, jotta ei hankaamalla vaurioittanut likakerroksen alla ollutta lakkapintaa ja ootrausta. Erityisesti ootraus on herkkä liialliselle hankaamiselle. Pinnan puhdistuksen jälkeen kellosta retusoitiin pigmenteillä sävytetyllä sellakalla kolhiutuneet kohdat ja pinta kiillotettiin tullolla. Lakkaa varottiin lisäämästä liikaa, sillä kellosta ei ollut tarkoitus tehdä uuden näköistä.

Toisen kuukauden aikana pääsin hakemaan ensimmäisen starttirahaerän, sillä starttirahan maksatus tulee hakea takautuvasti. Starttiraha maksetaan henkilökohtaiselle tilille ja on tarkoitettu omiin elinkustannuksiin, kuten vuokranmaksuun. Lisäksi sain yritystilille ensimmäiset verovähennykset yrityksen perustamiskuluista. Lokakuussa tuli enemmän laskutettavia euroja kuin hankintakuluja, joten marraskuun puolella maksan myös ensimmäiset arvonlisäverot valtiolle. Omaa toimintaani on huomattavasti helpottanut luotettava kirjanpitäjä, jolta pystyn kysymään epäselvistä asioista ja joka hoitaa yrityksen kirjanpidon oikein. Kirjanpitäjä säästää minulta sekä hermoja että aikaa, jonka pystyn käyttämään tehokkaammin töiden tekemiseen.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
Palvelun tuottaa Fokus-Visual
Intarsia & Restaurointi Roivas Copyright (c)2018, All Rights Reserved.